News

Syksyn mittapäivät syyskuussa 2018

JATKOAIKA KAMPANJALLE PERJANTAIHIN 

21.9. SAAKKA


Vaatturiliike Sauman mittapäivät 1.9.-19.9.2018
Mittapäivät järjestetään kaksi kertaa vuodessa, kerran keväällä ja toisen kerran syksyllä. Näiden muutaman viikon aikana tarjoamme mittatilaustuotteista 20% alennuksen. Tämä suo ahkerille puvunkäyttäjille oivan mahdollisuuden päivittää pukuvalikoimaa säännöllisin väliajoin ja vieläpä varsin kohtuullisin kustannuksin. Tarjous koskee siis kaikkia valikoimamme mittatilaustuotteita; pukuja, paitoja, irtotakkeja, housuja ja päällystakkeja.
Kevään mittapäivät ovat erityisen otollista aikaa hääpukuja ajatellen. Mittatilauspukujen toimitusaika on noin neljästä kuuteen viikkoa, joten kesäsulhasten puvin ehtii tilata mitä parhaiten kampanjan puitteissa.
Mittapäivien aika on liikkeessämme varsin kiireistä. Tästä johtuen emme valitettavasti pysty varaamaan sovitusaikoja ennalta. First come, first served. Jos haluatte välttyä ruuhkalta, voitte toki tulla jo kampanjaa edeltävällä viikolla tekemään tilauksen, joka sitten lähtee tuotantoon kampanjan alettua.
Vielä yksi ja ehkä kaikkein mainioin puoli mittapäivissä on, että nämä tarjoustuotteet eivät lopu kesken ja kaikki löytävät varmasti itselleen sopivan kokoisen ja värisen tuotteen.

Tervetuloa mitoille!