Tuotteet ja palvelut


Mittapuvut



Mittapuvulla tarkoitetaan asiakkaan mittojen mukaan tehtyä, tehtaassa valmistettua pukua. Mittapuku on siis täysiverinen tilausvaate. Asiakas voi päättää kaiken puvun pienimpiä yksityikohtia myöten.

Mittapuvun tilaaminen edellyttää asiakkaalta 2-3 käyntikertaa. Ensimmäisellä käyntikerralla suoritetaan mittaukset, valitaan kangas ja malli. Toisella käyntikerralla, 2-4 viikon kuluttua, puku on jo käytännössä valmis. Jos pientä muokattavaa vielä löytyy, niin suoritamme ne muutamassa päivässä.

Vaatturiliike Sauma tekee yhteistyötä kahden eri mittapukutehtaan kanssa. Italialaisen Sartoria Rossin ja saksalaisen Odermarkin tuotteet täydentävät erilaisuudessaan hyvin toisiaan. Näin ollen pystymme vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla kunkin asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin.


. . . 

Mittapaidat



Myös mittatilauspaidat kuuluvat Sauman tuotteisiin. Paitavalmistajamme ovat sveitsiläinen Huebsher, saksalainen Van Laack ja italialainen Sartoria Rossi.

. . . 

Räätälinpuku



Räätälinpuku on asiakkaan mittojen mukaan tehty, käsityönä valmistettu puku. Puvun tilaus- ja valmistusprosessi vie tavallisesti kahdesta kolmeen kuukautta. Tänä aikana asiakas vierailee vähintään neljään otteeseen vaatturin luona.

. . .   

Muutostyöt

Vaatturiliike Sauman palveluihin kuuluvat tilaustöiden lisäksi vaatteiden korjaus- ja muutostyöt. Moni käyttökelpoinen vaate jää kaappiin vain siksi, että hihat ovat liian pitkät tai vetoketju rikki. Vaatteita voidaan kohentaa pienilläkin muutoksilla ja tehdä niistä jälleen mieluisia.

Suoritamme myös mm. vaatteiden prässäystä ja huoltoa.


. . .  

Muut tuotteet ja palvelut




Valikoimiimme kuuluu myös runsaasti valmisvaatteita 
ja asusteita.


Valmispukukumme ja –irtotakkimme ovat Sartoria Rossin, Raffaele Caruson ja Cavalieren tuotantoa. Liikkeistämme löydät myös mm. John Smedleyn neuleita ja Falken sukkia.